1535060.jpg

Eli nyt on muutama viikko oltu jälleen sampoo+hoitoaine+tehohoito pesuilla :)
Onneksi vaalentumisen vauriot saatiin estettyä, hiukset eivät kärtsähtäneet eivätkö heikentyneet. Ainakaan ulkoisesti. Kiilto on mukavaa ja päänahan kutina katosi kokonaan. En sitten osaa sanoa mistä se johtui... Vesi ei varmaan riittänyt puhdistamaan hiuksiani :/ Hilseily loppui myös.
Nyt aloitan siis liukumisen pelkkiin hoitoainepesuihin, elikkäs kun olen käyttänyt 1/4 pullosta, täytän loput vedellä. Sitten käytän taas 1/4 ja taas vettä. jnejne... Tällöin sampoo liuos laimenee laimenemistaan ja kesän lopulla jätän jälleen sampoon pois.

Kuvassa minulla on ollut letti, niin siksi ovat kiharat hieman. Nyt nämä ovat suoristuneet hitusen ja takaraivokiehkurani on jälleen yksinäinen :D

Sen olen huomannut, ettei hiukseni rasvoitu niin nopeasti. Pärjään ilman sampoopesua jopa neljä viisi päivää, eli en ole tänä aikana pessyt hiuksiani "kunnolla" kuin nelisen kertaa. Enkä edes ala opettaa näitä tiheämmille pesuväleille. Auringossa on tarpeeksi haastetta kesäisin, ei siihen lisäksi kaivata liiallista superpuhtautta :P

Mutta kaiken kaikkeaan sampoottomuus kokeili omalla tavallaan auttoi hiuksiani. Keväällä alkukuvista jo huomaa, etteivät hiukseni olleet parhaassa kunnossaan ja epäilen nyt, etteivät ne pitäneet silikonituotteista.  Niistä ainakin pääsin eroon ikuisiksi ajoiksi. Ainakaan vielä ei nämä XZ-sarjan tuotteet ole tuottaneet mitään ongelmia, toivottavasti eivät tuotakaan :)

Blondina kesään beibs!

Päivittelen tätä aina hetkittäin niin katsotaan miten hiusten käy. Säilyykö kauneus vai katoaako se. Jos aletaan mennä huonompaan suuntaan niin nakkaan sampoon välittömästi alas parvekkeelta. Elokuussa se viimeistään jälleen katoaa kaapeistani ;)